I was in the bottom, and I was going deeper and deeper. I was surrounded by darkness. Until I saw a light above it. It didn't dazzle my eyes, but I reached my hand. Something grabbed it and lifted higher. Not quite heaven, not quite to the top. But enough high.

Life is falling down. I don't see the light anymore. Ur the only who can help me. Please, take my hand and lift me up. Finally I can see. Ur my light, my last spark. Save me. Please.

Tiedätkö mitä ? No? Että elämä on tätä, tota ja sitä. Kui nii mitä? No tätä, eli kirjottamista, tota, eli piirtämistä ja sitä, eli lukemista. Entä syöminen? Mä syän piirrustuksia silmilläni. Nukkuminen? Mä luen itseni uneen. Mutta entäs hengittäminen? Mä hengitän maailmaa mun kirjotuksista.

Aina kun katson sua silmiin, muistan sen. Muistot yli vyöryy, mistä kiinni ottaisin? Itku melkein tulee, miten tässä kävin näin? Muistan sen jokaisen päivän, niin että silmiin sattuu. Muistatko sä vielä, kun jäällä kaaduin? Muistatko sä vielä, kun kirjeitä läheteltiin? Mä ainakin. Kuinka voisin unohtaa?

kert. Aina kun näämme, tunnen sen. Muistojen murenevuuden, tulevaisuuden kirkkauden. Ja tämän hetken. Mä toivoisin et se kestäis ikuisesti. - Every time we touch, i swear that i can fly -

Monet laulut itkettää, monet sanat sydämen murtaa. Mutta muistot, ne on pahimpia. Se kesäinen päivä, kun jäätelökiskalla käytiin. Se kesäinen ilta, kun trampalla pompittiin. Tuskaa muistot tuo, mut pakko niistä pitää kii. Jos unohdan, unohdan itsenikin.

Moi kaikille! Tässä vaan pienen tiedotuksen laitan. Eli, ketkä oikeen lukee mun blogia, ihan satunnaisestikkin? Laittakaa kommentti, niin tiedän, että jatkanko blogin pitoa. Kiitos!! :3